Paniikkien paniikki!

Mombasan asemalla kello tuli seitsemän. Silloin junan piti lähteä ja olla perillä Nairobissa seuraavana aamuna klo 7. Olimme suunnitelleet viettävämme viimeisen Afrikanpäivämme Nairobissa shoppaillen, mutta toisin kävi.

Seitsemältä tuli kuulutus, että juna lähtee myöhässä ja että lähtöajasta ilmoitetaan uudelleen. Odottelimme tuonne kymmeneen saakka, kunnes meitä ykkös- ja kakkosluokan matkustajia kehotettiin nousemaan junaan ja asettumaan ravintolavaunuun illalliselle. Olin mielessäni kehittänyt ajatuksen tämän junamatkan kulusta; nautinnollinen illallinen viinilasillisineen idän pikajunan tyyliin ja sitten nukkumaan rauhoittavan kolkkeen tuudittaessa väsyneet matkaajat uneen. Aina ei kuitenkaan käy, kuin haaveillaan. Ravintolavaunu oli todella ahdas, kuuma ja pimeä. Henkilökunta toi lisävaloa käsivalaisimilla. Minuun kuumuus ja ahtaus vaikutti siten, että paniikkikohtaus ei ollut kaukana.

Ruoka tuotiin eteemme tyyliin ”ota tai jätä”. Henkilökunta ei edes yrittänyt tehdä oloamme yhtään helpommaksi vaan olivat huonotuulisia ja palveluhaluttomia. Viinilasillista oli turha toivoa, olisi ollut pakko juoda koko pullo. Pääruokana oli joko kanaa tai stroganoffia muusin tai riisin kanssa. Ihan hirveetä ruokaa. Onneksi alkukeitto oli syötäväksi kelpaavaa, me kun olimme syöneet edellisen kerran 10 tuntia aikaisemmin ja silloinkin vain kevyen salaatin. Edes juotavaa ei meille tarjottu, vaan kaikesta oli pakko maksaa erikseen.

Ruokailtuamme halusimme päästä asettautumaan hyttiimme. Henkilökunta petasi meille sängyt ja saimme vihdoinkin matkatavaramme pois junan käytävältä. Hyttimme muodostui kahdesta vierekkäisestä, väliovella erotetusta makuusopesta. Huolimatta yhdistämisestä hytti oli todella ahdas, todella likainen eikä puhettakaan mistään malariaverkoista, vaikka hyttysiä oli todella paljon.

Aina silloin tällöin juna nytkähti liikkeelle ja sitä siirrettiin laiturilta toiselle. Kolmannen luokan matkustajat seisoivat edelleen asemalaiturilla, mukana pikkulapsia, jotka nukkuivat tai kiukuttelivat väsyneinä äitiensä syleissä. Loppujen lopuksi eräs intialaisäiti nosti metelin ja pääsi perheensä kanssa junaan ja tietenkin saivat hytit meidän hyttimme vierestä. Hyvästi rauha. Lapset olivat sen verran ehtineet nukkua, että energiaa riitti mekastamiseen johon vanhemmat ja isovanhemmat ilolla osallistuivat. Nukkumisesta ei siis ainakaan tullut mitään.

Jossain vaiheessa uni sai kuitenkin voiton. Neljän aikaan yöllä havahduin siihen, että juna liikkui! Tästä ilahtuneena jatkoin rauhallisesti uniani, kunnes heräsin taas ihan hirveään mekkalaan. Juna oli jälleen pysähtynyt ja intialaiset nostivat metelin. Onneksi he päättivät nousta junasta ja jatkaa matkaansa jotenkin muuten. Rupesin jo itsekin miettimään, että mitä jos emme ehdikään ajoissa Nairobiin ja kotimatkalle.

Kahdeksan aikaan aamulla junayhtiön johtaja nousi junaan ja koputti ovellemme. Hän kertoi, että radalla oli sattunut onnettomuus, jonka takia joudumme seisomaan paikoillamme ja odottamaan. Puolilta päivin kuulemma matkamme jatkuisi. Suskin kysymykseen siitä, kauanko sitten kestäisi, ennen kuin olisimme Nairobissa, saimme vastauksen, jota emme halunneet kuulla. Selitimme tilanteemme paluulennostamme ja mahdottomasta yhtälöstä johtajalle, joka lupasi hoitaa meille taksin takaisin Mombasaan ja maksaa meille osan matkarahoistamme takaisin. Olimme yöllä liikkuneet siis noin puolisen tuntia asemalta poispäin. Myöhemmin saimme kuulla, että tavarajuna oli pudonnut raiteilta jossain Nairobin ja Mombasa välillä, eikä todellakaan ollut mitään tietoa siitä, milloin rata olisi taas tyhjä ja milloin pääsisimme liikkeelle.

Matkamme Nairobiin hoitui lopulta linja-autolla ja olimme perillä Nairobissa vasta pimeän tultua. Kuljettaja haki meidät jo tutuksi tulleeseen Khweza-hotelliin ja kaikki oli taas hyvin. Saimme ruokaa ja pääsimme nukkumaan kunnon sänkyyn. Shoppailut siis jäivät, tosin saattoi myös olla, ettei niistä olisi muutenkaan mitään tullut, koska Keniassa juhlittiin itsenäisyyspäivää.

Aamulla oli taas aikainen ylösnousu ja pääsimme vihdoin kotimatkalle.Lontoon Heathrowlle jäivät tuliaisiksi tarkoitetut Nairobin kentältä ostetut oluet ja luottamus terveeseen maalaisjärkeen, mutta muuten matka sujui ongelmitta.

Onpa hyvä olla taas kotona!

31.5 Mombasa

Istutaan Mombasan rautatieasemalla ja odotetaan junaa, jolla matkustamme 530km Nairobiin. Lensimme lauantaina Zanzibarilta Mombasaan, toisin sanoen paratiisista taivaaseen. Perille päästyämme olimme pudottaa silmät päästämme, sillä hotellimme oli jotain niin hulppeaa. Mietittiin, oltiinko sitttenkään tultu oikeaan paikkaan.

Matka lentokentältä hotellille, n.50km, kesti lähes kaksi tuntia. Jonotettiin lauttaan, ja seistiin muutenkin ruuhkassa. Sirita oli autuaan tietämätön niin matkan lauttamatkasta kuin sen pituudestakin, kun nukkui korvatulppakuulokkeet korvilla soittaen musiikkia, Apulantaa ja Teräsbetonia niille kuuluvin volyymitasoin.

Hotellilla meidät ohjattiin respaan istumaan sohvalle, meille tuotiin valkeat, kylmät, mentolilta tuoksuvat kasvopyyhkeet, ja mangotuoremehua. Mehut juotuamme check-in-paperit tuotiin meille nenän eteen allekirjoitettaviksi. Kun paperit oli valmiit, meidät ohjattiin huoneeseemme. Matkalla vastaan tuli kolme ravintolaa, pääuima-allas, ja ainakin kolme pienempää allasta. Ja jokaisen uima-altaan luona oli suihku. Paikka on paratiisiakin hienompi! Kun matkalaukkumme tuotiin huoneeseen, mietimme, että olimmeko maksaneet oikeasti kolmesta yöstä, aamupalasta ja illallisesta kolmelta hengeltä vain varausmaksun, vai oliko tuo taivas oikeasti niin halpa nyt lowseasonilla?

Ja olihan se. Henkilökunta tuntui olevan siellä ainoastaan meitä varten. Lähes ketään muita asiakkaita ei ollut, joten henkilökunnalla ei ollut tekemistä. Meitä palveltiin kuin prinsessoja! Drinkkejä tuotiin, ja tekemistä keksittiin. Kävimme sunnuntaina snorklaamassa aamulla. Oli paljon parempi pohja ja enemmän värikkäitä kaloja, kuin Zanzibarilla. Mutta varjoja löytyi tältäkin reissulta. Merilevät. Niitä oli kaikennäköisiä ja -kokoisia, jotka tietenkin aina hyökkäsivät kimppuun. Suskin kimppuun ne hyökkäsivät kaikkein eniten, joten Suski päätti jättää leikin kesken, ja jatkaa mereneläviin tutustumista lasipohjaveneestä.

Kun saavuimme takaisin hotellille, söimme lounaaksi hummereita hienossa ravintolassa, joka oli banaanin lehtien alla, ja ruoka tarjoiltiin lähes banaaninlehdiltä. Hummerit olivat hyviä, ja meille oli hotellin baarimikkokin sanonut, että nuo hummerit olivat ok. Lounaan jälkeen menimme Shabanin (miehen, joka järjesti snorklausreissumme) kanssa ratsastamaan aalloilla BodyBoardeilla. Oli muuten äärettömän hauskaa! Ideahan noilla laudoilla on se, että odotetaan isoa aaltoa, ja kunnes se on tarpeeksi lähellä, ja saavuttaa huippunsa kaatuen vaahtopääksi, me hyppäämme sen kyytiin laudan päälle. Aalto vie meidät rantaan hyvinkin reippaasti. Ja voitte vain kuvitella, että hiekkaa on ihan joka paikassa. Siis IHAN joka paikassa. Äitin uimapuvussa oli varmaan puoli kiloa hiekkaa, kun sitä pesin.

Tätä lystiä harrastimme n. Puoli tuntia ilmaiseksi, ja sen jälkeen lähdimme viereiselle joelle bongailemaan lintuja. Hotellin turvamies lähti meidän mukaan, koska poistuimme hotellin alueelta. Eikä silläkään varmaan ollut muuta tekemistä :D Rapuja oli kaikkialla (niillä oli vain yksi värikäs saksi, joka oli isompi kuin koko muu rapu yhteensä), Shaban nimesi joessa olevan saaren Sirita Islandiksi, ja lintujen lisäksi bongasimme krokotiilin kokoisia hirmuliskoja, jotka taisivat pelätä meitä vielä enemmän. Varsinkin kun niistä yritettiin saada kuvaa. Näimme Marabuhakairoita ja jotain valkosia, jotka kalastivat pysymällä paikallaan ja hyökkäämällä merenelävän kimppuun.

Maanantaina nukuimme pitkään. N. Puoli yhdeksään. Yritimme saada junalippuja maksettua, ja meinattiin myöhästyä aamupalalta. Mentiin sitten Suskin kanssa, ja jätettiin äiti säätämään. Kerättiin kaikkea paljon lautasille, että varmasti ehditään maistaa kaikkea. Loppujen lopuksi ei jaksettu syödä läheskään kaikkea, mutta sain ottaa mukaan muffinin. Oikeasti ei saisi ravintolasta viedä mitään ruokaa, mutta kysyin ihanalta Dalmas -tarjoilijalta.

Aamiaisen jälkeen käytiin kysymässä Shabanilta, joska hän lähtisi meidän kanssa shoppailemaan. Kävimme ostoskeskuksessa ja kenialaisessa Nakumatt -ruokakaupassa. Sielä oli ihan kaikkea! Ostettiin munkkeja, pähkinäleivoksia ja suklaata. Sitten olikin lounaan vuoro, ja tällä kertaa sen tarjoili baarimikko Charles B. Hummereita ilman paprikaa.

Lounaan jälkeen jälleen lautailemaan aalloille. Tällä kertaa koko tunniksi. Oli jälleen ihan super hauskaa, kunnes Suski sai haavan. Sitten haettiin paidat päälle, ja matka jatkui. Siritan reissu loppui, kun astui korallin päälle, ja kantapäähän tuli reikä. Siritallahan siis aluksi oli kengät jalassa, mutta toinen katosi ison aallon mukana jonnekin kauas merelle. Hiekkaa löytyy varmaan vielä puolen vuoden päästäkin. Varsinkin päästä.

Valitettavasti kaikki kiva loppuu aikanaan, niin myös tämä. Tiistaina Suski meni kampaajalle hankkimaan letit, ja äiti ja Sirita meni loikoilemaan altaalle. Charles B. käskytti tarjoilijapoikaa kysymään, saisiko olla drinksut. Sitten tuo kyseinen poika lähti hakemaan erivärisiä kukkia, ja n. tunnin päästä hän toi meille kauniit drinkit. Hän jäi vielä kysymään maistuiko. Charleshan oli siis tämänkin takana :) Lähdettiin sitten lounaan jälkeen kolmen aikaan. Taksi vei meidät Mombasan juna-asemalle, jossa odotamme edelleen.

Varjoja paratiisissa:

• Caterpillareita

• Hämähäkkejä
• Hyttysiä
• Gekkoja
• Apinoita

P.s Äitillä on euron dollareita, sekä hotellien katot on tehty banaaninkuorista.

Suskin mielestä kilpikonnilla on kansi.

25.-27.5 Elämää paratiisissa

Keskiviikkona lähdimme aamiaisen jälkeen yhdessä kahden saksalaisen naisen ja yhden tsekkimiehen kanssa päiväretkelle, joka vei meidät katsomaan colobus-apinoita, tapaamaan mr. Spicea ja tutustumaan Stonetowniin sekä Zanzibarin historiaan.

Aamulla satoi vettä kuten jokaisena aamuna, joten apinametsässä oli märkää. Jos et suorastaan rakasta apinoita, emme suosittele reissua, emmekä varsinkaan varvastossuissa ja valkoisessa hameessa. Mutaisen ja öttiäisten täyteisen metsäreissun jälkeen oli ihanaa päästä mr. Spicen ruokapöytään tai oikeammin lattialle. Mr. Spicella on maustefarmi, joka muistuttaa enemmän metsää kuin peltoa. Tilalla kasvatetaan kaikenlaisia mausteita ja hedelmiä kardemummasta vaniljaan ja kahvista kaneliin. Ja mr. Spice osasi niiden kaikkien nimet lähes kaikilla kielillä, siis myös suomeksi. Suomeksi saimme kuulla myös mihin niitä käytetään, kuten pullaan ja glögiin. Saimme maistella ja haistella kaikkea mahdollista, ja arvata mitä mikäkin mauste on. Kotiin viemisiksi saimme kasan tuoreita mausteita ja hedelmiä. Lisäksi tilan pojat olivat kierroksemme aikana punoneet banaanipuun lehdistä meille korit, kaulakorut, sormukset ja rannerenkaat. Henri (tsekkimies) sai kruunun, kravatin ja rannekorun. Mitenkähän ne saadaan kuljetettua kotiin ehjänä?

Mr. Spicen luota matkamme jatkui Stonetowniin, joka on Zanzibarin pääkaupungin vanha osa. Matkan ensimmäisten koktailien jälkeen kiersimme kaupungissa ja opas kertoi Zanzibarin surullisesta historiasta. Zanzibar on paikka, jonne 1800-luvulla tuotiin kaikki afrikkalaiset orjat myytäväksi. Orjia tuotiin lähinnä keski-Afrikasta, josta he ensin kävelivät Dar Es Salaamiin ja sieltä laivattiin kuljetettavaksi Zanzibarille. Moni kuoli jo matkalla, koska matka oli pitkä eikä vangeilla ollut ihmisoikeuksia: oli kuumaa, ahdasta eikä ollut ruokaa tai juomaa. Perillä vangit sullottiin pieniin, ehkä noin neljän neliön mataliin koppeihin, jopa 75 vankia samaan koppiin, ja vasta juuri ennen orjamarkkinoiden alkamista he saivat ruokaa. Kun joku oli kiinnostunut jostain orjasta, orja vietiin ruoskittavaksi, jotta ostajaehdokas näkisi, onko orja heikko vai vahva, kannattaako hänestä maksaa paljon vai vähän. Orjakauppa kiellettiin Zanzibarilla vuonna 1863 tutkimusmatkailija tohtori Livingstonen avulla.

Zanzibarilla ovat aikanaan vaikuttaneet mm. Henry Stanley , joka lähti Afrikkaan etsimään tohtori Livingstonea, sekä myöhemmin myös Freddie Mercury, joka on syntynyt Zanzibarilla.

Illalla vielä ennen lähtöä takaisin hotellille saimme nauttia hiukan pääkaupungin iltatunnelmasta. Koko rantabulevardi oli täynnä erilaisia ruokakojuja, joissa myytiin kaikkea mahdollista herkullisen näköistä ruokaa alkaen lihapullista ja päättyen hummerinsaksiin. Emme raukat pelkurit vain uskaltaneet mitään niistä syödä. Suomessa ei ikimaailmassa tulisi moinen meininki kysymykseen, siitä pitävät viranomaiset huolen. Mutta ihanaa se olisi.

Eilen kävimme snorklailemassa ja se oli aivan mahtavaa. Äitikin tykkäsi kovasti ensi järkytyksestä ja paniikista selvittyään. Näimme paljon erivärisiä ja -kokoisia kaloja sekä kauniita koralleja. Onneksi oli pitkähihaiset paidat päällä, muuten olisimme palaneet kokonaan. Nyt vain Sirita poltti pohkeensa.

Olimme edellisenä päivänä kysyneet hotellin henkilökunnalta, jos voisimme pitää pienet juhlat. Asukkaita hotellissa oli siis vain me kuusi. Tässä hotellissa kaikki on hakuna matata ja no problem, joten illalla meitä odotti valtava noutopöytä täynnä ruokaa. Istuimme kaikki saman pöydän ääressä syömässä, mukaanlukien hotellin henkilökunta, johon kuuluivat molemmat Amurit(omistaja ja kuljettaja) ja kapteeni Muu, joka vei meidät snorklaamaan, kokki oli ujo eikä liittynyt seuraamme. Ensimmäistä kertaa koko matkan aikana valvoimme melkein puolille öin. Ilta oli aivan loistava ja kaikilla oli todella hauskaa!

Tänään kävimme uimassa toisella biitsillä, jossa ei ollut koralleja. Sirita ja Suski rakensivat oikein hienon hiekkalinnan. Päivän ainoana paniikkina oli, kun Suski astui oletettavasti taskuravun päälle ja äitin kimppuun hyökkäsi joku löllö meressä. Muuten ei paniikkeja paratiisissa.

Ti 24.5. Paratiisi!

Eilen lähdettiin Moshista. Oli vähän haikeat tunnelmat, jopa hotellin johtaja sanoi hänelle tulevan ikävä meitä. Ainoa asia, mitä meidän ei tule ikävä, on hotellin ravintolan henkilökunta ja ne perhanan perskärpäset.

Lensimme Kilimanjaron lentokentältä (Evans ajoi meidät sinne) Zanzibarille. Nyt on nähty Kilimanjaron huiput myös yläpuolelta. Olipahan mahtava näky, pilvimeri, jonka keskeltä nousi vuoren huiput.

Nyt alkoi rantaloma! Zanzibar on paratiisi. Meidät haettiin lentokentältä, ja autossa oli ilmastointi. Yövymme Mbuyuni Beach hotellissa ja, kun pääsimme perille, kaikkien suut loksahtivat auki eikä kukaan pystynyt muuta kuin huokailemaan. Meillä on oma talon puolikas, jossa on terassi. Pihalla on uima-allas, ihana päästä uimaan. Ravintola ja baari on terassilla ja koko tämä komeus aivan meren rannassa. Meren pauhu kuuluu huoneeseen asti, ja siihen on hyvä nukahtaa.

Tänään herättiin kuudelta, ja aamupalalla ihailtiin upeaa meren takaa nuosevaa aurinkoa. Aamiaisen jälkeen lähdimme katsomaan delfiinejä. Luulimme, että olemme vain veneessä ja näemme niitä vain kun ne uivat pinnassa tai hyppivät. Mutta ei, meille annettiin räpylät, maskit ja snorkkelit ja pääsimme uimaan delfiinien kanssa. Äiti ei tullut veteen, koska merenkäynti oli aika kovaa, joten takaisin veneeseen nouseminen oli aika haastavaa. Näimme paljon delfiinejä, mutta emme päässeet ihan kosketusetäisyydelle. Ne uivat aika syvällä, oletettavasti ison aallokon takia ja juuri ennen kuin alkoi sataa vettä, ne hävisivät kokonaan. Eli siis kuvia ei ole ollenkaan, olisi pitänyt olla sellainen kamera, jolla voi kuvata veden alla. Oli ihan huippua, tekis mieli mennä uudestaan!

Vene oli ollut pieni ja aallokko iso eli toisin sanoen oltiin aivan läpimärkiä. Vaikkei äiti vedessä ollutkaan , hän oli aivan yhtä märkä kuin me. Takaisin tullessa satoi kaatamalla vettä, mutta iltapäivästä päästiin ottamaan aurinkoa. Saimme vielä puolentunnin kokovartalo hieronnan paikallisilta naisilta, ihanaa!

Nyt meri alkaa tulla takaisin(vuorovesi) ja meidän on aika mennä tuudittautumaan sen sulosäveliin.

Lala salama.

22.5. Lööbailua ja vähän shoppailua

Tänään nukuttiin pitkään, äiti ja Suski söi kaksi aamupalaa, ja Sirita nousi vasta toiselle. Mehu oli aamiaisella todella hyvää.
Ei olla tehty mitään ihmeellistä tänään. Vähän pyöritty ympyrää, ja hätistelty perskärpäsiä. Ollaan myös todettu, että automaatti ottaa "vähän" välistä.
Huomenna herätään aikaisin, ja lähdetään lentokoneella kohti Zanzibaria. Ei malteta odottaa! Tahdotaan uimaan!

La 21.5 Shoppailupäivä

Tänään saatiin nukkua vähän pitempään, jopa kahdeksaan. Käytiin syömässä aamupala viereisessä Zepra hotellissa, jossa oli oikein hyvä ja runsas aamupala, joka maksoi 7000 per nassu. Eli ei oikeastaan mitään. Henkilökunta hymyili meille!

Päivä vietettiin lähes kokonaan kävelemällä ympäri Moshia, shoppaillen vetoketjuja, hedelmiä ja paitoja. Kävimme myös hakemassa vaatturilta vaatteemme, ja niistä tuli ihan super hienoja. Perskärpäsiä oli taas enemmän kuin laki sallii, eikä niistä meinannut päästä eroon millään. Ja äitin käskettiin painua hemmettiin tästä maasta.

Kävimme syömässä hotelliamme vastapäätä olevassa Indoitaliano ravintolassa, jossa Suski otti Spagetti Bolognesen, äiti jotain pastaa ja kanaa, Sirita pizzaa. Oli muuten ihan super hyvää :)

Varasimme myös hotellin Zanzibarille rannalta. Kohta pääsee uimaan! Ja toivottavasti myös ratsastamaan! Siritalla on jo vieroitusoireita...

Päivän paniikit:

Perhanan perskärpäset

• niistä nyt ei meinaa päästä eroon millään.

Sähköpaniikki

• Aina kun tuli sähköä, piti käydä päivystämässä Zanzibarin hotellin vastausta sähköpostista.

ps. Kuvia tulee, kun löydetään tarpeeksi nopea netti.

20.5 Kilingi Primary School

Tänään herättiin taas aikasin. Ei tosin ihan niin aikasin, kun välillä aikaisemmin. Lähtö oli kello 8, mutta vähän myöhästyttiin, kun hotellin ravintolan henkilökunta vain puhui puhelimessa, eikä toimittanut aamiaistilauksiamme keittiöön. Tosin, ei ne keittiössäkään tainneet olla kovin kiinnostuineita, kun munat oli raakoja.

Aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Sanja Juuta Will Smithin kyydittämänä. Kuskimme siis oli ihan kuin Will Smith. Automatka kesti reilun tunnin Kilingin koululle. Koululle saavuttuamme oli rehtori A. Sandewa vastassa. Menimme rehtorin kansliaan, juttelimme ja saimme aamiaista. Teetä ja leipää.

Kun olimme syöneet, kävimme kiertämässä opettajain huoneen, missä tapasimme mm. Ennan ja Zuhuran, jotka olivat jo vanhoja tuttuja aikaisemmilta reissuilta. Kävimme myös kaikki luokat läpi, juttelimme ja menimme valokuvaan oppilaiden kanssa. He olivat kaikki erittäin iloisia siitä, että olimme vierailemassa. Rehtori Sandewa kertoi heidän uudesta luokkahuone ja toimisto -projektista, joka hieman tyssäsi rahan puutteeseen. Toivottavasti he saavat kuitenkin tehtyä kahden luokkahuoneen ja toimiston valmiiksi, sillä luokkia on nyt yhteensä 8, opettajia n.15 ja oppilaita n. 600. Tulevana opettajana Suskia ahdistaa ajatus yli 25 oppilaan luokista, joten teimme pienen lahjoituksen luokkahuoneprojektin edistämiseksi.

Jaoimme kummikirjeet ja pallon lapsille. Opettajat puolestaan saivat suklaata, keksejä, kyniä ja poronlihaa. Kaikki olivat hyvin kiitollisia :) meille tarjottiin ruokaa, joten äitikin pääsi maistamaan perinteistä afrikkalaista ruokaa. Aika kiisi hirvittävää vauhtia, ja päivä kului nopeasti. Kohta oli jo aika lähteä takaisin Moshiin.

Moshissa kävimme kiertelemässä ja shoppailemassa, sekä viemässä kankaat eräälle ompelijatytölle, joka tekee meille ihanat afrikkalaiset asut. Odotamme innolla työnjälkeä.

Päivän paniikit:

Perskärpäset kaupungilla, etenkin kangaskaupassa.

• selvittiin, kun äitillä meni ensin hermot, ja sitten poistuttiin, ja lopulta kangaskauppias hääti perskärpäset kauemmas.

Riittääkö rahat ruokaan?

• Maksettiin dollareilla

Sähköt meni poikki

• Tulivat takaisin. Hotellissa generaattori.

Zanzibar-paniikki. Hotellia ei ole varattu, eikä sähköt toimi, joten nettiin ei pääse.

• Ei olla vielä selvitty.

To 19.5 It`s Kili time!

Keskiviikkona ei tapahtunut mitään ihmeelisempiä. Matkustimme Arushasta Moshiin samalla bussilla, jolla tulimme Nairobista Arushaan. Päivän paniikkina kuitenkin oli yöpaikan metsästys. Bussi jätti meidät Uhuru hostellille, joka ei enää ollutkaan hostelli, vaan meidän budjetille liian kallis hotelli. Paikka oli todella hieno ja valtavan iso, tosin niin oli hintakin.

Ihmiset ovat täällä niin ihania ja todella ystävällisiä. Kun kävi selväksi, että meillä ei ole Uhuru hotelliin varaa, hotellin henkilökunta hankki meille kuljettajan ja auton, joka kierrätti meitä pitkin Moshia eri hostelleissa ja hotelleissa etsiessämme meille sopivasti hinnoiteltua ja varusteltua yöpaikkaa. Kävimme katsomassa ainakin neljää eri paikkaa ennen kuin sopiva löytyi eikä kuljettaja ottanut edes maksua kyydistä.

Kävipä vielä ilmi, että kuljettaja Evans oli ollut martsarin porukan kuljettajana samalla reissulla, jolla Sirita oli. Hankimme Evansin kuljettamaan meitä Moshissa ollessamme.

Special price, only for you, only today, fresh Kilimanjaro water from the spring. Problem? You have some problem? No problem. Welcome to my shop.

Tänään oltiin siis Kilimanjarolla ja Evansin sukulaispoika ajoi meidät sinne. Aamulla oli niin kirkas sää, että koko vuori näkyi hyvin ja pitkälle. Päästyämme lähtöportille, oli pilviä kuitenkin ehtinyt kasaantua niin paljon, että odottelimme jopa sadetta. Portilla oli kaupassa myynnissä myös Oriflamen jalkahoitotuotteita. Ostimme matkaan vähän paikallista suklaata ja seitsemän tunnin haikki saattoi alkaa. Matkaa määränpäähän oli pikkuisen yli 8km, jonka aikana nousimme lähes kilometrin verran ylöspäin. Kolmen ja puolen tunnin rankan nousun jälkeen saavuimme Mandara hutille 2720m:iin. Äiti selvisi noususta hengissä, vaikka moneen otteeseen oli sitä mieltä, että kupsahtaa matkan varrelle. Me ollaan niin ylpeitä äitistä! Matkalla näkyi apinoita ja aivan liikaa lujaa purevia muurahaisia. Ja kun sademetsässä kerran oltiin, niin vähän piti leikkiä Tarzania. Ylhäällä syötiin lounasta ja sitten alkoi taivallus takaisin alas. Mitään sieltä vuorelta ei alaspäin nähnyt, koska oli niin pilvistä. Vessaan mennessä joutui kulkemaan pilvien läpi. Takaisintulomatkaan meni kaksi ja puoli tuntia kipeät koivet meidän riemunamme. Mutta tulipahan tehtyä. Ja äiti oli ehdottomasti ansainnut Kilimanjaro oluensa!

Ensi kerralla mennään ylös asti!

Suski

Safari Ngorongoro, taivas vai helvetti?

Herätys oli tänään kello kuus. Swedi oli loihtinut meille aivan loistavan aamupalan, paistettuja munia, paahtoleipää, teetä, makkaraa, hedelmiä, paistettua tomaattia ja lettuja, lisäksi pöydästä löytyi hunajaa, hedelmähilloa, maapähkinävoita ja teen tykötarpeet. Paras aamiainen tähän asti.
Auto starttasi pian aamiaisen jälkeen ja nokka osoitti kohti Ngorongoron kraateria. Sirita: "Mind your head!!" Kiitos Anwar (maailman paras opas ja kuljettaja). Ajoimme Rift Valleyn reunan yli ja näköalat olivat aikamoiset. Tosin äitiä pelotti koko matkan ylös eikä uskaltanut pitää silmiä auki.

Ngorongoro on vanhan tulivuoren kraateri. Vuori kohosi aikoinaan jopa 4500-5800m asti kunnes luhistui jättäen jälkeensä valtavan 610 m syvän ja 260km2:n laajuisen kraateerin. Sinne päästäkseen on kiivettävä kraaterin reunan yli kapeaa, mutkaista ja kuoppaista tietä (Äitiä pelottaa vieläkin). Ennen kraateriin lasketumista meidän piti käydä eräässä Maasai kylässä, mutta niillä oli niin suolainen pääsymaksu, että jätimme menemättä.



Alhaalla kraaterissa näki yhdellä silmyksellä enemmän eläimiä kuin Lake Manyarassa koko matkan aikana yhteensä. Siellä oli valtavasti seeproja ja gnu-antilooppeja. Seassa oli myös puhveleita, hyeenoita, pumbia, gaselleja, shakaaleja, norsuja ja tyhmiä strutseja. "Näimme" myös (oppaan mukaan) kaksi mustasarvikuonoa, joka on yksi maailman uhanalaisimmista lajeista. Niitä ei tavata enää missään muualla. Virtahevoista näimme vain sieraimet ja kuulimme niiden puhinan. Lintuja oli ihan pilvin pimein, kaikenkokoisia ja -värisiä, aina helmikanoista kotkiin. Päivän kohokohta oli kuitenkin leijonat. Lauma loikoili tien varressa kun saavuimme paikalle. Osa leijonista makasi melkein toisten safariautojen alla. Siinä seistessämme lauma lähti liikkeelle ja kulki aivan automme vierestä. Jos olisin työntänyt käden ulos auton ikkunasta, olisin voinut koskettaa niitä. Laumassa oli myös yksi vauvaleijona. Mitään niin suloista ei olla aikoihin nähty.
Jos et usko, katso vaikka itse!



Päivän paniikit:
Rift Valley paniikki: äitiä pelotti noustessa Rift Valleyn reunalle
- Äiti selvisi pistämällä silmät tiukasti kiinni

Ngorongoro matka paniikki!: Samanlainen kuin edellinen mutta kertaa 4, vähintäänkin. Tälläkertaa myös Suskia pelotti.
- Selvittiin katselemalla muualle ja ajattelemalla kauniita asioita.

Suski

Safari Lake Manyara

16.5.2011 Maanantai Njake Jambo Lodge

Mä tiesin. Mä arvasin. Siis miten voi olla näin huono tuuri? Siis kuin huonosti voi käydä? Me ei olla hievahdettukaan telkkarin äärestä kuuteentoista vuoteen MM-kisojen aikana. Ja nyt, kerrankin kun päätetään lähteä Afrikkaan lätkän MM-kisojen aikaan, Leijonat kaataa antiloopit, Suomi voittaa Ruotsin 6-1. Siis miten tää voi olla mahdolllista?! Ei näin käy. Ei voi käydä. Ei nyt. Ei nyt, kun me ollaan muualla, eikä päästä juhlimaan ja iloitsemaan tätä ilon päivää. Aamu oli pilalla. Tän täytyy olla maailman pahin painajainen.
-S



Tänään päästiin vihdoin itse asiaan. Aamuvarhaisella käännettiin nenä kohti Lake Manyaran luonnonpuistoa. Safaripalveluja järjestävän firman kuljettaja tuli noutamaan meitä Landroverilla heti aamiaisen jälkeen. Jo heti Arushan kaduilta päästyämme vastaan rupesi kävelemään Maasaita kaitsien karjaansa ja ennen pitkää tien vierellä tepasteli myös muutama komea kirahvi. Ja siis emme olleet päässeet vielä puusta pitkään ja matka vasta alussa.


Oppaamme oli tosi hyvin asioista perillä ja kertoi meille mielenkiintoisia asioita mm. Maasaista. Naisväki näytti olevan matkalla hakkaamaan polttopuita savannille miesten levätessä kotona. Maasait asuvat pienissä kyläyhteisöissä joko taloissa, peltihökkeleissä tai savimajoissa ja heidän pääelinkeinonsa on maanviljelys ja karjanhoito. Meidän matkamme varrella näimme heidän rakentamiaan lampia ja kanavia, joiden avulla sadekaudella satava vesi kerätään ja varastoidaan eläinten juotavaksi kuivalla kaudella.


Maasaista opimme myös sen, että heitä asuu myös Ngorongorolla, joka tästä syystä on reservaatti, eikä luonnonpuisto, kuten esim. Lake Manyara. Ngorongorolla Maasait eivät kuitenkaan saa viljellä maata, koska villieläimet todennäköisesti söisivät heidän satojaan ja he puolestaan siitä syystä metsästäisivät niitä.



Lake Manyara sijaitsee Rift Valleyssä, joka on valtava uoma, hautavajoama, joka halkaisee Afrikan kahtia Punaiselta Mereltä aina Pohjois-Etiopiaan asti. Se on ns. Afrikan arpi, joka näkyy kuuhun asti, ja jonka uskotaan oikeasti repeävän ja siten halkaisevan Afrikan kahtia ennen pitkää. Lake Manyaran alue on myös ympäri vuoden vihreä alue. Vajoaman pohja on niin kosteaa, että siellä viljellään riisiä. Alueella viljellään myös muualla harvinaisia punaisia banaaneja. Ostimme ja maistoimme, eivät maistuneet tavallisilta banaaneilta, mutta olivat oikein hyviä. Ostimme myös pikkuruisisa minibanaaneja ja ne olivat vieläkin parempia. Tosin ensi kertaa elämässäni maistoin kypsänä poimittua banaania.


Lake Manyaran luonnonpuiston erikoisuuksia ovat leopardit sekä puissa kiipeilevät leijonat. Kumpiakaan ei kuitenkaan valitettavasti näkynyt, vaan makkarapuut ammottivat tyhjyyttään. Leijonat kiipeilevät puissa ainoastaan Manyralla siksi, että siellä todellakin on paljon suuria puita, joissa kiipeileminen on mahdollista ja niistä näkee kauas, kun saalista pitää etsiä.
Näimme kuitenkin norsuja, seeproja, gnu-antilooppeja, impaloita, kirahveja, paviaaneja ja muita apinoiksi luokiteltavia sekä virtahepoja, joiden näkyminen kuivalla maalla on kuulemma harvinaista herkkua. Flamingoja oli varmaan satoja tuhansia kuljeskelemassa järvessä, joka on oikeasti niin matala, että sen halki voi kävellä.



Hotellimme tällä reissulla oli upea, ihana Njake Jambo Lodge lähellä Lake Manyaraa. Asukkaita paikassa oli meidän lisäksemme kai vain yksi kentuckylaispariskunta (joille hehkutettiin maailmanmestaruutta, vaikkei ne varmaankaan lätkästä mitään ymmärräkkään), joten koko henkilökunta oli vain meitä varten. Ei siellä paljon mitään tekemistä ollut, mutta huone oli aivan ihanan kaunis ja pihalla uima-allas, joten pääsimme hikisen savannireissun jälkeen virkistävälle uinnille. Iltapalaksi saimme Swedin tekemää lyökkisoppaa ja lihapataa, joka oli sata kertaa parempi versio Nairobissa saamastamme vastaavasta.
Ruoan jälkeen menimme taas ajoissa nukkumaan kolmen hengen prinsessasänkyymme, koska matka jatkui aamulla taas kovin aikaisin.

Merja

Päivän paniikit:

Aurinkorasvapaniikki: Joku unohti aurinkorasvat kotiin, joten ei ollut rasvaa.
- Suskin niska paloi.

Adapteripaniikki: Äiti unohti adapterin hotelli Flamingoon. Milläs nyt ladataan kaikki tarvittava?
- Sirita on niin kätevä käsistään, että sai tulitikun avulla pistorasiat toimimaan myös "normaaleilla" pistokkeilla.

Lätkäpaniikki: Meitä pelotti, että Suomi voittaa Ruotsin MM-finaalissa, ja näin voittaa maailmanmestaruuden.
- Ei selvitty.

Gekkopaniikki: Sirita meni vessaan, ja meinasi jäädä gekon kynsiin. Tai sitten ei.
- Gekko pelästyi enemmän Siritaa.

Kamerapaniikki: Kamerasta loppui akku jo alkumatkasta Manyaran luonnonpuistossa.
- Onneksi Siritalla on kännykässä ihan hyvä kamera.

Karibu Tanzania!

Arusha sunnuntai 15.5

Tänään herättiin aamulla ennen sian pieremää. Eli siis äiti huus meidät ylös puoli 6. Puoli 7 mentiin aamupalalle. Papuja, munia, hedelmiä, kaakaoa ja kahvia, leipää voin ja kirsikkahillon kanssa.

Meidät tultiin hakemaan hotellilta 7:15 bussille jonnekin päin Nairobia. Bussi täyttyi, ja lähti klo. 8.00 Arushaan. Eli ajallaan! Istuttiin renkaan kohdalla, joten polvet oli suussa koko matkan. Meidän takana istui pari jenkkiä, jotka olivat matkalla Moshiin, kiipeämään Kilimanjaron huipulle. Ja sen jälkeen Zanzibarille – siellä nähdään.

Niiden jutut oli hauskoja. Hiljaa ne ei kuitenkaan ollut montaa minuuttia, mutta ei se mitään. Vähän keskusteltiin niiden kanssa, mutta ei mitään sen suurempia.

Tullissa päästiin ekaa kertaa tunnistautumaan sormenjäljillä. Tansanian puolella, ei Kenian.

Meidät vietiin Impala hotelliin, ja sieltä taksilla Flamingo hotellia kohti. Pieni huone, hirveä kylppäri. Katotaan uskallanko mennä suihkuun. Käytiin sitten syömässä Le Jacaranda hotellissa. Rakastuttiin! Mennään sinne sitten 17.päivä yöksi. Ruoka oli hyvää, paitsi äitin mielestä kun siinä oli paprikaa.

Tajuttiin just, että meidän hotellilta näkyy mt. Meru!

Hotellilla tavattiin mies, jonka nimeä ei tiedetä. Oli hauska tapaus. Joka on töissä hallituksessa, ja on käynyt Suomessa -81 ja -84. Juteltiin paljon kaikenlaista, mm. Suomen koulujärjestelmästä ja verotuksesta. Oli ihan haltioissaan.

Varattiin myöskin huomiselle ja ylihuomiselle safarit. Mennään huomenna Lake Manyaralle (klo.7.30 lähtö) ja sitten nukuttaisiin jossain Lodgessa, ei ihan varmoja vielä missä, mutta samaan huoneeseen yhdessä päästään. Kai. Ja sitten ylihuomenna Ngorongoroon. Hintaa tuli yhteensä 330$ per nenä.

Tässä kirjoitellessa meidän parvekkeella, meidät huomasi kolme kappaletta pieniä mustia lapsia, jotka on ihan innoissaan meistä! Tossa ne leikkii ja huutelee ja esittelee meille kärrynpyöriä. Ja ”imaami” eli muessin vai mikä ikinä olikaan, huutaa taas tuolta moskeijasta.

Koska meillä ei tällä hetkellä, eikä varmaan huomennakaan, ole nettiyhteyttä hotellissa, julkaistaan niin tämä kuin huominenkin teksti vasta tiistaina.

PANIIKKI ISKEE JÄLLEEN:

Rajalla tarvitsee keltakuumerokotustodistuksen

• Ei sitä sitten kuitenkaan kysytty

Äitin varpaassa oli ilmeisesti joku punkki

• Ei vielä tiedetä, että tuleeko siitä jotain odottamatonta, mutta saatiin se pois kuitenkin.

Käytiin vaihtamassa rahaa. Yks tyyppi seuras meitä, yks sätti äitiä, kun oli ”epäkohtelias”, ja yks puristi Suskia pepusta.

• Selvittiin kuitenkin hotellille.

Ps. Eilen joku keskellä kirkasta päivää varasti autosta YHDEN pölykapselin ihan meidän nenän edessä o.O

Kirjurina Sirita

Paniikki iskee!!

Hilloepisodista selvittyämme on matkan varrella jo ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä, vaikkei meidän matka ole vielä edes oikein ehtiny alkaa.

Suski jätti rokotuskorttinsa Savonlinnaan. Todennäköisesti printteriin. Ja se pitäisi esittää viranomaisille Keniaan tullessa. PANIIKKI!
- Ei sitä sitten tarvinnutkaan eurooppalaisten enää näyttää.

Sählättiin Lontoossa, ja koneessa lentoemo tuli kysymään, etteikö meillä ole ollenkaan matkatavaroita. ISOPANIIKKI! Mahtaako meidän rinkat päästä perille ollenkaan?
- Saapuivat sitten kuitenkin.

Keniaan tullessa tullissa tullimies kyseli tulliselvityskaavaketta, josta me ei oltu kuultukaan.Pieni paniikki.
- Tullisetä katsoi asian läpi sormien kääntämällä pään ja toivottamalla meidät tervettulleiksi Keniaan. Karibu!

Onneksi meitä oli hotellilta tyyppi vastassa, joka toi meidät hotellille. Saatiin vaan istua ja ihailla maisemia, sekä lentokentän vieressä hiippailevia kirahveja.

Sitten lähdettiin vaihtamaan rahaa. Meni hyvin. Kauppaan. Sekin hyvin, Sirita osti taas kengät. Maksoi n.8€.

Sitten SUPER PANIIKKI!!!!!!!!! Seistiin ruuhkassa matkalla takaisin hotellille, kun hervottoman iso ja pelottava BUSSI ajoi meidän pienen corollan perssiisseen. APUA! Takakontti kärsi hieman, kuski sitäkin enemmän, kun rakas autoruppana jäi bussin runtomaksi. Poliisi oli paikalla alle minuutissa rynnäkkökiväärin ja söpön hattunsa kanssa. Piirsi maahan jälkiä sillä aikaa, kun meidän kuski haukkui bussikuskin lyttyyn, niinkuin se oli ajanut corollan perän. Me pelättii takapenkillä jokaista ohikulkevaa mustaa miestä. Ei niistä koskaan tiedä, että koska ne tulee ja kidnappaa koko corollallisen, kun auto oli käynnissä, ja kuskin ikkuna auki.
- Loppu hyvin, lähes kaikki hyvin. Päätettiin, ettei tulla tänne viettämään paria päivää yhden päivän sijaan, kun lähdetään takaisin kotiin.

Tämä kaikkihan on siis tapahtunut puolen vuorokauden sisällä, joten odotellaan ja katsellaan mitä tuleman pitää. Meidän matka kuitenkin kestää vielä kolme viikkoa.

ps. Hotellihuone on kaunis, ihana. Ravintola on katolla, sinne on hieman jännittävää kiivetä kierreportaita, mutta näkymät oikein kivat. Lämmintä vettä tulee, sängyt on Suskille vähän lyhkäset, Sirita valkkas isoimman sängyn, koska sillä on isoin ego. Meillä on jopa parveke! Ihmiset on täällä niin ihania ja mukavia ja kauniita. Luvassa on aivan mahtava matka!!

London callin'

Lahdettiin aamulla puoli 6 matkaan, vasyneena, mutta innosta piukeena. Upea Lontoo, vielakin upeampi Afrikka kutsuu! Joten ei ollut ongelmaa herata liian aikaisin.

Saavuimme Lontooseen vahan ennen puolta kymmenta paikallista aikaa, ja Suskin kaveri Emppa oli meita vastassa. Iloinen jalleennakeminen! Emppa vei meidat turistikierrokselle ja paikalliseen pubiin. Kierroksen aikana tutustuimme Buckinham Palaceen, poliisiheppoihin vahdinvaihdon aikana (ei siis menty lahelle, vaikka Siritaa poltteli kauheesti), London Eyen mainos 4D leffaan ja kaikkialle muualle. Pubiruoka oli mielenkiintoista, olut hyvaa, samoin cokis. Metrolla ajeltiin ristiin rastiin eksymatta! Hieno suoritus! Ajeltiin kaksikerroksisella Bussilla, ja Emppa lahti kolmelta jonnekin, mutta me jatkettiin matkaa Madame Tussaud's vahakabinettiin, ja kuvattiin itsemme niin Shrekin, Maikkelin, Brucen kuin muutaman muunkin kanssa. Loistavia kuvia! 

Paastiin hyvin kentalle Empan ohjeiden mukaisesti, ja sitten tulikin hillo-episodi, kun yritettiin saada Helsinki-Vantaalta ostettu vadelmahillo lentokoneeseen. Ei tahtoneet turvaihmiset paastaa sita semmoisenaan, vaan piti kayda apteekista ostamasta container, tai siis kolme, ja pakata hillo niihin. Silla valin Siritaa yritti iskea intialainen turvatarkastaja, joka sitten pyysi aitilta kauniisti anteeksi, kun sai tietaa, etta oli aiti vieressa. Loppujen lopuksi syytimme aitia Siritan kauneudesta, jonka takia turvatarkastaja hieman nolostui. Hillokin tosiaan saatiin koneeseen!

Nyt matka jatkuu Lontoosta Nairobiin pitkalla lennolla. Palaillaan sitten uudella mantereella!

Jännitystä ilmassa

Pientä matka jännitystä alkaa olla jo ilmassa täällä Savonlinnan päässäkin. Sen tiedän, että äiti on jännittänyt jo viimeiset puoli vuotta. Lisää jännitystä tuo lisää vielä se, että meidän paluulento Nairobista Lontooseen on peruttu. Alkuun hieman ihmetytti, että miksi? Se kysymys kuitenkin unohtui hyvin nopeasti, kun meille tarjottiin samaa lentoa seuraavalle päivälle, mikä ei meitä haittaa lainkaan. Yksi afrikkalainen lomapäivä lisää. Jännittävän tästä tilanteesta tekee se, etteivät uudet lentoliput ole vielä saapuneet. Tosin onhan tässä vielä viikko ja yksi päivä aikaa lähtöön. Sillä aikaa voi nostattaa matkafiilistä katselemalla kuvia edelliseltä reissulta.

Yllä olevan kuvan on ottanut Allar Saviauk.

Merjan painajainen

Kaikessa kivassa on aina myös jotain ikävää. Tässä tapauksessa tuo ikävä on kaikkein tarpeellisten rokotusten hankkiminen. Yksi eniten maailmassa inhoamiani asioita on pistäminen, millä tahansa neulalla. Ja koska Itä-Afrikka kuuluu alueeseen, jossa on mm. hepatiittivaara, asianmukaiset rokotukset ovat välttämättömiä. Sen lisäksi, että hepatiittirokotuksia piti ottaa kaiken kaikkiaan kolme, sain vielä nauttia keltakuume- ja poliorokotuksista. Onneksi malarianestolääkitys on nieltävää laatua.

Tän mä ainakin haluun nähdä

Kolme viikkoa on pitkä aika, mutta ei siinä ajassa paljoa ehdi tekemään.  Matka-aikataulua on väännetty edestakaisin muutamaan otteeseen. Aloitimme listaamalla paikkoja, joissa haluamme käydä. Safarit vallikoituivat runsaan nettisurfauksen jälkeen.  Runsaasta valikoimasta valikoitui kaksi luonnonpuistoa eläimistön, hinnan ja sijainnin mukaan. Seuraavalle reissulle jäi vielä monta potentiaalista kohdetta. Tavoitteena on kuitenkin tehdä muutakin kuin ajella safareilla: kiipeillä Kilimanjarolla, vierailla kummikoululla, nautiskella auringosta ja hummereista Sansibarin saarella sekä käydä Mombasassa Kenian puolella.

Niin paljon nähtävää, niin vähän aikaa.

Kaiken alku ja juuri

"Thaimaahan?! Miksi ihmeessä sä haluat matkustaa Thaimaahan? Se on pelkkä turistirysä, uusi Kanariansaaret."  Tällä tavalla alkaa puolivuosisadan seikkailu Afrikassa.

Äiti on käynyt ulkomailla viimeksi 11 vuotta sitten (Virohan on etelä-Helsinkiä). Nyt se täytti 50 ja päätti haluta jonnekin todella kauas.  Thaimaa keskustelun lopputuloksena päädyttiin siskosten aikaisemman kokemuksen innoittamana Arfikan mantereelle, tarkemmin sanottuna Tansaniaan.  Suski on meistä ensimmäinen, joka on jalallansa Afrikan maalle astunut(2005).  Sirita seurasi siskonsa jalanjäljissä kolme vuotta myöhemmin. Syy tähän ahkeraan Afrikan matkailuun löytyy Martinlaakson lukiosta Vantaalta.  Koululla on kummikoulu Tansaniassa, mihin "Tansania-ryhmään" kuuluneet opiskelijat ovat tehneet vuosien saatossa jo useita matkoja.

Matkan suunnitteleminen alkoi toden teolla viime syksynä lentolippujen varaamisella.  Siinäkin oli oma hommansa, sillä vaihtoehtoja oli paljon.  Meille sopivien yhdistelmien valitseminen oli haastavaa.  Emme halunneet saapua määränpäähän keskellä yötä tai tehdä välilaskua jossain Etiopiassa.  Alkuun suunnitelmissa oli lentää mennessä Dar es Salaamiin ja tullessä lähteä Nairobista Kenian puolelta tai päinvastoin, mutta hinta olisi muodostunut jopa yli kaksinkertaiseksi verrattuna siihen, että tulo- ja paluulento olisivat samasta paikasta.  Pitkällisen vääntämisen jälkeen löytyi paras reitti ja aikataulu Lontoon kautta Nairobiin ja takaisin.  Huippua on, että menomatkalla vaihtoaika lentojen välillä on 12 tuntia eli saadaan viettää koko päivä Lontoossa.  Meille on varattu jo paikallinen opaskin ja se puhuu vieläpä suomea. Suskin lukioaikainen ystävä asuu Lontoossa ja on lupautunut kierrättämään meitä pitkin kaupunkia. Suunnitelmissa olisi Big Benin ja muiden kavereiden näkemisen lisäksi piipahtaa Madame Tussaud´silla.  Toivottavasti häähumustakin olisi vielä rippeet jäljellä.