Paniikkien paniikki!

Mombasan asemalla kello tuli seitsemän. Silloin junan piti lähteä ja olla perillä Nairobissa seuraavana aamuna klo 7. Olimme suunnitelleet viettävämme viimeisen Afrikanpäivämme Nairobissa shoppaillen, mutta toisin kävi.

Seitsemältä tuli kuulutus, että juna lähtee myöhässä ja että lähtöajasta ilmoitetaan uudelleen. Odottelimme tuonne kymmeneen saakka, kunnes meitä ykkös- ja kakkosluokan matkustajia kehotettiin nousemaan junaan ja asettumaan ravintolavaunuun illalliselle. Olin mielessäni kehittänyt ajatuksen tämän junamatkan kulusta; nautinnollinen illallinen viinilasillisineen idän pikajunan tyyliin ja sitten nukkumaan rauhoittavan kolkkeen tuudittaessa väsyneet matkaajat uneen. Aina ei kuitenkaan käy, kuin haaveillaan. Ravintolavaunu oli todella ahdas, kuuma ja pimeä. Henkilökunta toi lisävaloa käsivalaisimilla. Minuun kuumuus ja ahtaus vaikutti siten, että paniikkikohtaus ei ollut kaukana.

Ruoka tuotiin eteemme tyyliin ”ota tai jätä”. Henkilökunta ei edes yrittänyt tehdä oloamme yhtään helpommaksi vaan olivat huonotuulisia ja palveluhaluttomia. Viinilasillista oli turha toivoa, olisi ollut pakko juoda koko pullo. Pääruokana oli joko kanaa tai stroganoffia muusin tai riisin kanssa. Ihan hirveetä ruokaa. Onneksi alkukeitto oli syötäväksi kelpaavaa, me kun olimme syöneet edellisen kerran 10 tuntia aikaisemmin ja silloinkin vain kevyen salaatin. Edes juotavaa ei meille tarjottu, vaan kaikesta oli pakko maksaa erikseen.

Ruokailtuamme halusimme päästä asettautumaan hyttiimme. Henkilökunta petasi meille sängyt ja saimme vihdoinkin matkatavaramme pois junan käytävältä. Hyttimme muodostui kahdesta vierekkäisestä, väliovella erotetusta makuusopesta. Huolimatta yhdistämisestä hytti oli todella ahdas, todella likainen eikä puhettakaan mistään malariaverkoista, vaikka hyttysiä oli todella paljon.

Aina silloin tällöin juna nytkähti liikkeelle ja sitä siirrettiin laiturilta toiselle. Kolmannen luokan matkustajat seisoivat edelleen asemalaiturilla, mukana pikkulapsia, jotka nukkuivat tai kiukuttelivat väsyneinä äitiensä syleissä. Loppujen lopuksi eräs intialaisäiti nosti metelin ja pääsi perheensä kanssa junaan ja tietenkin saivat hytit meidän hyttimme vierestä. Hyvästi rauha. Lapset olivat sen verran ehtineet nukkua, että energiaa riitti mekastamiseen johon vanhemmat ja isovanhemmat ilolla osallistuivat. Nukkumisesta ei siis ainakaan tullut mitään.

Jossain vaiheessa uni sai kuitenkin voiton. Neljän aikaan yöllä havahduin siihen, että juna liikkui! Tästä ilahtuneena jatkoin rauhallisesti uniani, kunnes heräsin taas ihan hirveään mekkalaan. Juna oli jälleen pysähtynyt ja intialaiset nostivat metelin. Onneksi he päättivät nousta junasta ja jatkaa matkaansa jotenkin muuten. Rupesin jo itsekin miettimään, että mitä jos emme ehdikään ajoissa Nairobiin ja kotimatkalle.

Kahdeksan aikaan aamulla junayhtiön johtaja nousi junaan ja koputti ovellemme. Hän kertoi, että radalla oli sattunut onnettomuus, jonka takia joudumme seisomaan paikoillamme ja odottamaan. Puolilta päivin kuulemma matkamme jatkuisi. Suskin kysymykseen siitä, kauanko sitten kestäisi, ennen kuin olisimme Nairobissa, saimme vastauksen, jota emme halunneet kuulla. Selitimme tilanteemme paluulennostamme ja mahdottomasta yhtälöstä johtajalle, joka lupasi hoitaa meille taksin takaisin Mombasaan ja maksaa meille osan matkarahoistamme takaisin. Olimme yöllä liikkuneet siis noin puolisen tuntia asemalta poispäin. Myöhemmin saimme kuulla, että tavarajuna oli pudonnut raiteilta jossain Nairobin ja Mombasa välillä, eikä todellakaan ollut mitään tietoa siitä, milloin rata olisi taas tyhjä ja milloin pääsisimme liikkeelle.

Matkamme Nairobiin hoitui lopulta linja-autolla ja olimme perillä Nairobissa vasta pimeän tultua. Kuljettaja haki meidät jo tutuksi tulleeseen Khweza-hotelliin ja kaikki oli taas hyvin. Saimme ruokaa ja pääsimme nukkumaan kunnon sänkyyn. Shoppailut siis jäivät, tosin saattoi myös olla, ettei niistä olisi muutenkaan mitään tullut, koska Keniassa juhlittiin itsenäisyyspäivää.

Aamulla oli taas aikainen ylösnousu ja pääsimme vihdoin kotimatkalle.Lontoon Heathrowlle jäivät tuliaisiksi tarkoitetut Nairobin kentältä ostetut oluet ja luottamus terveeseen maalaisjärkeen, mutta muuten matka sujui ongelmitta.

Onpa hyvä olla taas kotona!

31.5 Mombasa

Istutaan Mombasan rautatieasemalla ja odotetaan junaa, jolla matkustamme 530km Nairobiin. Lensimme lauantaina Zanzibarilta Mombasaan, toisin sanoen paratiisista taivaaseen. Perille päästyämme olimme pudottaa silmät päästämme, sillä hotellimme oli jotain niin hulppeaa. Mietittiin, oltiinko sitttenkään tultu oikeaan paikkaan.

Matka lentokentältä hotellille, n.50km, kesti lähes kaksi tuntia. Jonotettiin lauttaan, ja seistiin muutenkin ruuhkassa. Sirita oli autuaan tietämätön niin matkan lauttamatkasta kuin sen pituudestakin, kun nukkui korvatulppakuulokkeet korvilla soittaen musiikkia, Apulantaa ja Teräsbetonia niille kuuluvin volyymitasoin.

Hotellilla meidät ohjattiin respaan istumaan sohvalle, meille tuotiin valkeat, kylmät, mentolilta tuoksuvat kasvopyyhkeet, ja mangotuoremehua. Mehut juotuamme check-in-paperit tuotiin meille nenän eteen allekirjoitettaviksi. Kun paperit oli valmiit, meidät ohjattiin huoneeseemme. Matkalla vastaan tuli kolme ravintolaa, pääuima-allas, ja ainakin kolme pienempää allasta. Ja jokaisen uima-altaan luona oli suihku. Paikka on paratiisiakin hienompi! Kun matkalaukkumme tuotiin huoneeseen, mietimme, että olimmeko maksaneet oikeasti kolmesta yöstä, aamupalasta ja illallisesta kolmelta hengeltä vain varausmaksun, vai oliko tuo taivas oikeasti niin halpa nyt lowseasonilla?

Ja olihan se. Henkilökunta tuntui olevan siellä ainoastaan meitä varten. Lähes ketään muita asiakkaita ei ollut, joten henkilökunnalla ei ollut tekemistä. Meitä palveltiin kuin prinsessoja! Drinkkejä tuotiin, ja tekemistä keksittiin. Kävimme sunnuntaina snorklaamassa aamulla. Oli paljon parempi pohja ja enemmän värikkäitä kaloja, kuin Zanzibarilla. Mutta varjoja löytyi tältäkin reissulta. Merilevät. Niitä oli kaikennäköisiä ja -kokoisia, jotka tietenkin aina hyökkäsivät kimppuun. Suskin kimppuun ne hyökkäsivät kaikkein eniten, joten Suski päätti jättää leikin kesken, ja jatkaa mereneläviin tutustumista lasipohjaveneestä.

Kun saavuimme takaisin hotellille, söimme lounaaksi hummereita hienossa ravintolassa, joka oli banaanin lehtien alla, ja ruoka tarjoiltiin lähes banaaninlehdiltä. Hummerit olivat hyviä, ja meille oli hotellin baarimikkokin sanonut, että nuo hummerit olivat ok. Lounaan jälkeen menimme Shabanin (miehen, joka järjesti snorklausreissumme) kanssa ratsastamaan aalloilla BodyBoardeilla. Oli muuten äärettömän hauskaa! Ideahan noilla laudoilla on se, että odotetaan isoa aaltoa, ja kunnes se on tarpeeksi lähellä, ja saavuttaa huippunsa kaatuen vaahtopääksi, me hyppäämme sen kyytiin laudan päälle. Aalto vie meidät rantaan hyvinkin reippaasti. Ja voitte vain kuvitella, että hiekkaa on ihan joka paikassa. Siis IHAN joka paikassa. Äitin uimapuvussa oli varmaan puoli kiloa hiekkaa, kun sitä pesin.

Tätä lystiä harrastimme n. Puoli tuntia ilmaiseksi, ja sen jälkeen lähdimme viereiselle joelle bongailemaan lintuja. Hotellin turvamies lähti meidän mukaan, koska poistuimme hotellin alueelta. Eikä silläkään varmaan ollut muuta tekemistä :D Rapuja oli kaikkialla (niillä oli vain yksi värikäs saksi, joka oli isompi kuin koko muu rapu yhteensä), Shaban nimesi joessa olevan saaren Sirita Islandiksi, ja lintujen lisäksi bongasimme krokotiilin kokoisia hirmuliskoja, jotka taisivat pelätä meitä vielä enemmän. Varsinkin kun niistä yritettiin saada kuvaa. Näimme Marabuhakairoita ja jotain valkosia, jotka kalastivat pysymällä paikallaan ja hyökkäämällä merenelävän kimppuun.

Maanantaina nukuimme pitkään. N. Puoli yhdeksään. Yritimme saada junalippuja maksettua, ja meinattiin myöhästyä aamupalalta. Mentiin sitten Suskin kanssa, ja jätettiin äiti säätämään. Kerättiin kaikkea paljon lautasille, että varmasti ehditään maistaa kaikkea. Loppujen lopuksi ei jaksettu syödä läheskään kaikkea, mutta sain ottaa mukaan muffinin. Oikeasti ei saisi ravintolasta viedä mitään ruokaa, mutta kysyin ihanalta Dalmas -tarjoilijalta.

Aamiaisen jälkeen käytiin kysymässä Shabanilta, joska hän lähtisi meidän kanssa shoppailemaan. Kävimme ostoskeskuksessa ja kenialaisessa Nakumatt -ruokakaupassa. Sielä oli ihan kaikkea! Ostettiin munkkeja, pähkinäleivoksia ja suklaata. Sitten olikin lounaan vuoro, ja tällä kertaa sen tarjoili baarimikko Charles B. Hummereita ilman paprikaa.

Lounaan jälkeen jälleen lautailemaan aalloille. Tällä kertaa koko tunniksi. Oli jälleen ihan super hauskaa, kunnes Suski sai haavan. Sitten haettiin paidat päälle, ja matka jatkui. Siritan reissu loppui, kun astui korallin päälle, ja kantapäähän tuli reikä. Siritallahan siis aluksi oli kengät jalassa, mutta toinen katosi ison aallon mukana jonnekin kauas merelle. Hiekkaa löytyy varmaan vielä puolen vuoden päästäkin. Varsinkin päästä.

Valitettavasti kaikki kiva loppuu aikanaan, niin myös tämä. Tiistaina Suski meni kampaajalle hankkimaan letit, ja äiti ja Sirita meni loikoilemaan altaalle. Charles B. käskytti tarjoilijapoikaa kysymään, saisiko olla drinksut. Sitten tuo kyseinen poika lähti hakemaan erivärisiä kukkia, ja n. tunnin päästä hän toi meille kauniit drinkit. Hän jäi vielä kysymään maistuiko. Charleshan oli siis tämänkin takana :) Lähdettiin sitten lounaan jälkeen kolmen aikaan. Taksi vei meidät Mombasan juna-asemalle, jossa odotamme edelleen.

Varjoja paratiisissa:

• Caterpillareita

• Hämähäkkejä
• Hyttysiä
• Gekkoja
• Apinoita

P.s Äitillä on euron dollareita, sekä hotellien katot on tehty banaaninkuorista.

Suskin mielestä kilpikonnilla on kansi.

25.-27.5 Elämää paratiisissa

Keskiviikkona lähdimme aamiaisen jälkeen yhdessä kahden saksalaisen naisen ja yhden tsekkimiehen kanssa päiväretkelle, joka vei meidät katsomaan colobus-apinoita, tapaamaan mr. Spicea ja tutustumaan Stonetowniin sekä Zanzibarin historiaan.

Aamulla satoi vettä kuten jokaisena aamuna, joten apinametsässä oli märkää. Jos et suorastaan rakasta apinoita, emme suosittele reissua, emmekä varsinkaan varvastossuissa ja valkoisessa hameessa. Mutaisen ja öttiäisten täyteisen metsäreissun jälkeen oli ihanaa päästä mr. Spicen ruokapöytään tai oikeammin lattialle. Mr. Spicella on maustefarmi, joka muistuttaa enemmän metsää kuin peltoa. Tilalla kasvatetaan kaikenlaisia mausteita ja hedelmiä kardemummasta vaniljaan ja kahvista kaneliin. Ja mr. Spice osasi niiden kaikkien nimet lähes kaikilla kielillä, siis myös suomeksi. Suomeksi saimme kuulla myös mihin niitä käytetään, kuten pullaan ja glögiin. Saimme maistella ja haistella kaikkea mahdollista, ja arvata mitä mikäkin mauste on. Kotiin viemisiksi saimme kasan tuoreita mausteita ja hedelmiä. Lisäksi tilan pojat olivat kierroksemme aikana punoneet banaanipuun lehdistä meille korit, kaulakorut, sormukset ja rannerenkaat. Henri (tsekkimies) sai kruunun, kravatin ja rannekorun. Mitenkähän ne saadaan kuljetettua kotiin ehjänä?

Mr. Spicen luota matkamme jatkui Stonetowniin, joka on Zanzibarin pääkaupungin vanha osa. Matkan ensimmäisten koktailien jälkeen kiersimme kaupungissa ja opas kertoi Zanzibarin surullisesta historiasta. Zanzibar on paikka, jonne 1800-luvulla tuotiin kaikki afrikkalaiset orjat myytäväksi. Orjia tuotiin lähinnä keski-Afrikasta, josta he ensin kävelivät Dar Es Salaamiin ja sieltä laivattiin kuljetettavaksi Zanzibarille. Moni kuoli jo matkalla, koska matka oli pitkä eikä vangeilla ollut ihmisoikeuksia: oli kuumaa, ahdasta eikä ollut ruokaa tai juomaa. Perillä vangit sullottiin pieniin, ehkä noin neljän neliön mataliin koppeihin, jopa 75 vankia samaan koppiin, ja vasta juuri ennen orjamarkkinoiden alkamista he saivat ruokaa. Kun joku oli kiinnostunut jostain orjasta, orja vietiin ruoskittavaksi, jotta ostajaehdokas näkisi, onko orja heikko vai vahva, kannattaako hänestä maksaa paljon vai vähän. Orjakauppa kiellettiin Zanzibarilla vuonna 1863 tutkimusmatkailija tohtori Livingstonen avulla.

Zanzibarilla ovat aikanaan vaikuttaneet mm. Henry Stanley , joka lähti Afrikkaan etsimään tohtori Livingstonea, sekä myöhemmin myös Freddie Mercury, joka on syntynyt Zanzibarilla.

Illalla vielä ennen lähtöä takaisin hotellille saimme nauttia hiukan pääkaupungin iltatunnelmasta. Koko rantabulevardi oli täynnä erilaisia ruokakojuja, joissa myytiin kaikkea mahdollista herkullisen näköistä ruokaa alkaen lihapullista ja päättyen hummerinsaksiin. Emme raukat pelkurit vain uskaltaneet mitään niistä syödä. Suomessa ei ikimaailmassa tulisi moinen meininki kysymykseen, siitä pitävät viranomaiset huolen. Mutta ihanaa se olisi.

Eilen kävimme snorklailemassa ja se oli aivan mahtavaa. Äitikin tykkäsi kovasti ensi järkytyksestä ja paniikista selvittyään. Näimme paljon erivärisiä ja -kokoisia kaloja sekä kauniita koralleja. Onneksi oli pitkähihaiset paidat päällä, muuten olisimme palaneet kokonaan. Nyt vain Sirita poltti pohkeensa.

Olimme edellisenä päivänä kysyneet hotellin henkilökunnalta, jos voisimme pitää pienet juhlat. Asukkaita hotellissa oli siis vain me kuusi. Tässä hotellissa kaikki on hakuna matata ja no problem, joten illalla meitä odotti valtava noutopöytä täynnä ruokaa. Istuimme kaikki saman pöydän ääressä syömässä, mukaanlukien hotellin henkilökunta, johon kuuluivat molemmat Amurit(omistaja ja kuljettaja) ja kapteeni Muu, joka vei meidät snorklaamaan, kokki oli ujo eikä liittynyt seuraamme. Ensimmäistä kertaa koko matkan aikana valvoimme melkein puolille öin. Ilta oli aivan loistava ja kaikilla oli todella hauskaa!

Tänään kävimme uimassa toisella biitsillä, jossa ei ollut koralleja. Sirita ja Suski rakensivat oikein hienon hiekkalinnan. Päivän ainoana paniikkina oli, kun Suski astui oletettavasti taskuravun päälle ja äitin kimppuun hyökkäsi joku löllö meressä. Muuten ei paniikkeja paratiisissa.

Ti 24.5. Paratiisi!

Eilen lähdettiin Moshista. Oli vähän haikeat tunnelmat, jopa hotellin johtaja sanoi hänelle tulevan ikävä meitä. Ainoa asia, mitä meidän ei tule ikävä, on hotellin ravintolan henkilökunta ja ne perhanan perskärpäset.

Lensimme Kilimanjaron lentokentältä (Evans ajoi meidät sinne) Zanzibarille. Nyt on nähty Kilimanjaron huiput myös yläpuolelta. Olipahan mahtava näky, pilvimeri, jonka keskeltä nousi vuoren huiput.

Nyt alkoi rantaloma! Zanzibar on paratiisi. Meidät haettiin lentokentältä, ja autossa oli ilmastointi. Yövymme Mbuyuni Beach hotellissa ja, kun pääsimme perille, kaikkien suut loksahtivat auki eikä kukaan pystynyt muuta kuin huokailemaan. Meillä on oma talon puolikas, jossa on terassi. Pihalla on uima-allas, ihana päästä uimaan. Ravintola ja baari on terassilla ja koko tämä komeus aivan meren rannassa. Meren pauhu kuuluu huoneeseen asti, ja siihen on hyvä nukahtaa.

Tänään herättiin kuudelta, ja aamupalalla ihailtiin upeaa meren takaa nuosevaa aurinkoa. Aamiaisen jälkeen lähdimme katsomaan delfiinejä. Luulimme, että olemme vain veneessä ja näemme niitä vain kun ne uivat pinnassa tai hyppivät. Mutta ei, meille annettiin räpylät, maskit ja snorkkelit ja pääsimme uimaan delfiinien kanssa. Äiti ei tullut veteen, koska merenkäynti oli aika kovaa, joten takaisin veneeseen nouseminen oli aika haastavaa. Näimme paljon delfiinejä, mutta emme päässeet ihan kosketusetäisyydelle. Ne uivat aika syvällä, oletettavasti ison aallokon takia ja juuri ennen kuin alkoi sataa vettä, ne hävisivät kokonaan. Eli siis kuvia ei ole ollenkaan, olisi pitänyt olla sellainen kamera, jolla voi kuvata veden alla. Oli ihan huippua, tekis mieli mennä uudestaan!

Vene oli ollut pieni ja aallokko iso eli toisin sanoen oltiin aivan läpimärkiä. Vaikkei äiti vedessä ollutkaan , hän oli aivan yhtä märkä kuin me. Takaisin tullessa satoi kaatamalla vettä, mutta iltapäivästä päästiin ottamaan aurinkoa. Saimme vielä puolentunnin kokovartalo hieronnan paikallisilta naisilta, ihanaa!

Nyt meri alkaa tulla takaisin(vuorovesi) ja meidän on aika mennä tuudittautumaan sen sulosäveliin.

Lala salama.

22.5. Lööbailua ja vähän shoppailua

Tänään nukuttiin pitkään, äiti ja Suski söi kaksi aamupalaa, ja Sirita nousi vasta toiselle. Mehu oli aamiaisella todella hyvää.
Ei olla tehty mitään ihmeellistä tänään. Vähän pyöritty ympyrää, ja hätistelty perskärpäsiä. Ollaan myös todettu, että automaatti ottaa "vähän" välistä.
Huomenna herätään aikaisin, ja lähdetään lentokoneella kohti Zanzibaria. Ei malteta odottaa! Tahdotaan uimaan!

La 21.5 Shoppailupäivä

Tänään saatiin nukkua vähän pitempään, jopa kahdeksaan. Käytiin syömässä aamupala viereisessä Zepra hotellissa, jossa oli oikein hyvä ja runsas aamupala, joka maksoi 7000 per nassu. Eli ei oikeastaan mitään. Henkilökunta hymyili meille!

Päivä vietettiin lähes kokonaan kävelemällä ympäri Moshia, shoppaillen vetoketjuja, hedelmiä ja paitoja. Kävimme myös hakemassa vaatturilta vaatteemme, ja niistä tuli ihan super hienoja. Perskärpäsiä oli taas enemmän kuin laki sallii, eikä niistä meinannut päästä eroon millään. Ja äitin käskettiin painua hemmettiin tästä maasta.

Kävimme syömässä hotelliamme vastapäätä olevassa Indoitaliano ravintolassa, jossa Suski otti Spagetti Bolognesen, äiti jotain pastaa ja kanaa, Sirita pizzaa. Oli muuten ihan super hyvää :)

Varasimme myös hotellin Zanzibarille rannalta. Kohta pääsee uimaan! Ja toivottavasti myös ratsastamaan! Siritalla on jo vieroitusoireita...

Päivän paniikit:

Perhanan perskärpäset

• niistä nyt ei meinaa päästä eroon millään.

Sähköpaniikki

• Aina kun tuli sähköä, piti käydä päivystämässä Zanzibarin hotellin vastausta sähköpostista.

ps. Kuvia tulee, kun löydetään tarpeeksi nopea netti.

20.5 Kilingi Primary School

Tänään herättiin taas aikasin. Ei tosin ihan niin aikasin, kun välillä aikaisemmin. Lähtö oli kello 8, mutta vähän myöhästyttiin, kun hotellin ravintolan henkilökunta vain puhui puhelimessa, eikä toimittanut aamiaistilauksiamme keittiöön. Tosin, ei ne keittiössäkään tainneet olla kovin kiinnostuineita, kun munat oli raakoja.

Aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Sanja Juuta Will Smithin kyydittämänä. Kuskimme siis oli ihan kuin Will Smith. Automatka kesti reilun tunnin Kilingin koululle. Koululle saavuttuamme oli rehtori A. Sandewa vastassa. Menimme rehtorin kansliaan, juttelimme ja saimme aamiaista. Teetä ja leipää.

Kun olimme syöneet, kävimme kiertämässä opettajain huoneen, missä tapasimme mm. Ennan ja Zuhuran, jotka olivat jo vanhoja tuttuja aikaisemmilta reissuilta. Kävimme myös kaikki luokat läpi, juttelimme ja menimme valokuvaan oppilaiden kanssa. He olivat kaikki erittäin iloisia siitä, että olimme vierailemassa. Rehtori Sandewa kertoi heidän uudesta luokkahuone ja toimisto -projektista, joka hieman tyssäsi rahan puutteeseen. Toivottavasti he saavat kuitenkin tehtyä kahden luokkahuoneen ja toimiston valmiiksi, sillä luokkia on nyt yhteensä 8, opettajia n.15 ja oppilaita n. 600. Tulevana opettajana Suskia ahdistaa ajatus yli 25 oppilaan luokista, joten teimme pienen lahjoituksen luokkahuoneprojektin edistämiseksi.

Jaoimme kummikirjeet ja pallon lapsille. Opettajat puolestaan saivat suklaata, keksejä, kyniä ja poronlihaa. Kaikki olivat hyvin kiitollisia :) meille tarjottiin ruokaa, joten äitikin pääsi maistamaan perinteistä afrikkalaista ruokaa. Aika kiisi hirvittävää vauhtia, ja päivä kului nopeasti. Kohta oli jo aika lähteä takaisin Moshiin.

Moshissa kävimme kiertelemässä ja shoppailemassa, sekä viemässä kankaat eräälle ompelijatytölle, joka tekee meille ihanat afrikkalaiset asut. Odotamme innolla työnjälkeä.

Päivän paniikit:

Perskärpäset kaupungilla, etenkin kangaskaupassa.

• selvittiin, kun äitillä meni ensin hermot, ja sitten poistuttiin, ja lopulta kangaskauppias hääti perskärpäset kauemmas.

Riittääkö rahat ruokaan?

• Maksettiin dollareilla

Sähköt meni poikki

• Tulivat takaisin. Hotellissa generaattori.

Zanzibar-paniikki. Hotellia ei ole varattu, eikä sähköt toimi, joten nettiin ei pääse.

• Ei olla vielä selvitty.